keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Sydämelliset asut

Serkkuni pyysi minua kaavoittamaan jonkun kivan kesämekon veljen tytölle syntymäpäivälahjaksi. Pohjana käytin valmisvaatekuvaa mutta tein omia muokkauksia siihen. Aluksi rintaleikkaus oli vain sauma johon piti tulla vastalaskos mutta mittasuhteet olivat siinä päin honkia niin laitoin resorikaitaleen mielummin. Minulla ei ollut sävyyn sopivaa resoria punaisena ja valkoinen ei houkuttanut niin valitsin mustan ja tein pariksi mustat ohuet collarileggingsit. Jujuksi tein leggingseihin lisäpalan lahkeisiin jossa on framilonrypytykset sivuilla, tuovat kivasti ilmettä tylsiin housuihin. Kaavapohjana leggingseissä pienempi collarihousukaava jota suurensin neidin mittoihin sopivaksi ja se myös oma. Sydäntrikoo ja collari on Jätti-rätistä ja resorit/muut tarvikkeet omista varastoista.





Kaveriksi tein näille vielä peruspaidan omalla kaavalla ja harmiksi kaula-aukosta tuli pieni niin pääsen korjaus hommiin. Ja collarihousut samaa housukaava käyttäen löysempänä joissa sydäntrikoosta lahkeensuut kun taaskaan ei ollut sävyyn sopivaa resoria. Vaikka näissä myös sävyeroa mutta lahkeensuut yhdistää nämä hyvin setiksi. Ja leggarit sopivat paidan kaveriksi myös.





Pikkuveljen piti myös päästä kuvaan mukaan :). Niin ja ihanaa nähdä että olen saanut lukijoita tänne, tervetuloa teille! :D



4 kommenttia:

  1. Hyvännäköisiä sydänsettejä! Harmi kun joudut korjaushommiin, mutta jos ei korjaisi niin jäisi sekin harmittamaan (:

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Oma vika kun taisi laittaa saumavaraa vaikka ei olisi tarvinnut ja käyttämättä jäisi jos ei korjaa.

    VastaaPoista
  3. Onpas kivat. Minä en jaksa enää korjaamista pitää minään, se kuuluu näemmä ompeluun aika kiinteästi. Mutta ihania sydänjuttuja olet saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen taas laiska korjaamaan varsinkin omille tulevia vaatteita ja sitten jää pieneksi usein ;)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina, kiitos!