maanantai 29. joulukuuta 2014

Stars

Minun pieni tähtimies.

Löysin Eurokankaasta hyvänlaatuista joustocollegea palalaarista ja se lähti miettimättä mukaani. Poika tykkää punaisesta niin kangas valikoitui hänelle.

Housut ovat tehty Ottobre 4/2014 Mock denim 98/104cm kaavalla ja viimein kokeilin myös taskuja. Poika olisi kuulemma kaivannut myös takataskua kolikoille. :) Tähdet aplikoitu vahvikkeeksi polviin ja tuo kivasti ilmettä lisää.





Taskunreunaan ja vyötärölle tein tähtitikkaukset koristeeksi, trikookaitale toimittaa taas sitomisnauhan virkaa ja sirkkarenkaat Bilteman kevytpeite tarvikkeista (aivan loistavia ja halpoja).

Minulla on pakkomielle tehdä settejä eli formulapaita kaveriksi. Kaavana Ottobre 4/2013 Rascal 98cm pidennettynä.




Kuva ja mustat puuvillatrikoot kierrätettyjä vanhoista paidoista. Formula on leikattu ja ommeltu etukappaleelle suoralla ompeleella.




Helmoja ja hepeneitä- blogin Krista järjestää taas hauskoja haasteita.

Minä osallistun uudelleen kierrätyshaasteeseen muiden taitavien blogistien kanssa.




Tulkaa ihmeessä mukaan seuraamaan mitä uuttaa saa vanhasta tehtyä.



-Heidi


keskiviikko 24. joulukuuta 2014

The Joulu

Oikein hyvää Joulua teille kaikille!


Viime vuonna oli jo tarkoitus tehdä joulukalenteri tytöille mutta kiireessä se jäi.
Tänä vuonna sain sen onneksi tehtyä. Idean sain ystävältäni saamasta kirjasta, Olipa kerran housunpuntti. Hauskoja ideoita löytyy kirjasta.

Kalenteri on tehty kauluspaidan hihoista ja pussukat kiinnittyy rannekkeen napeista nappilistanauhaan. Numerot on tehty glitteriliimalla.




Tytöille ehtisin tehdä muutamat jouluisemmat vaatteet, kankaat Verson puodilta.



Paratiisinpuutarha mekko n.128cm (hihat ja helma pidennetty), kaava Ottobre 4/2014 Snow-White and Rose-Red.

Auringonkukka mekko 122cm, kaava Ottobre 6/2014 Climbing Flowers ja Sydän leggingsit oma n.128cm.



Ensivuoteen uusin kujein ja aikein, nähdään! :)


-Heidi





torstai 11. joulukuuta 2014

Kukka ja kiemuroita

Sain suunnitella kahdelle tyttösen seurakaverille uudet kilpailupuvut.
Muutamasta kuvasta valitsivat mieleisensä ja sitten alkoi leikkaa-tikkaa työ. :) Isompaa kaavaa saisi vielä hieman muokata että istuisi paremmin. 

Kyllä tämä on myös aika koukuttavaa puuhaa ettei joka kerta olisi halunnut lopettaa vaikka kello oli vaikka mitä. 




Ensimmäinen puku on räiskyvän pinkki kukka koristeella.  Olen käyttänyt koristeluun lycraa, verkkokangasta ja glitteriliimaa. Takaleikkaus oli kovin alhaalla ja sivuun olisi tullut iso porrastus niin tehtiin sinne rusetti yksityiskohta. Kaava n.140cm.







Toisessa puvussa on aiheena kiemurat joita oli valmiina yhdessä kankaassa. Helma leikattiin aaltomaiseksi ja sopii myös hyvin puvun teemaan. Koristelut tehty myös glitteriliimalla. Kaava n.130cm.




Näiden ja myyjäisten jälkeen voisi aloittaa vaikka jouluvaatteiden tekemisen. Nyt on jemmassa jo aika monta punaista kangasta. ;)
Aikaa tuntuu olevan paljon vähemmän tekemiseen kuin kankaiden ostamiseen. :)



-Heidi

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Synttäri askarteluja

Meillä vietettiin 8v synttäreitä yhdentoista tyttösen voimin kotona. 
Ohjelmaksi suunnittelin heijastimen tekoa ja kukkaron koristelun. 


Heijastinkuvioita oli sydän, tähti ja kukka. Kam-nepillä keskeltä kiinni, nauha ympäri ja lukkoon kiinni. 


Koristeina kukkaroihin glitteri- ja koristeliimoja, nappeja, paljetteja, strasseja ja kangastusseja. Jokainen sai käyttää kaikkia oman mielen mukaan.



Tässä minun ja tyttären luomukset. Kukkarot on tehty vanhoista farkuista.


Lasten koulussa näin joulukuusessa koristeena Hama-helmistä tehtyjä lumihiutaleita ja olihan niitä kokeiltava. Aivan loistava idea! Mukavaa näpräämistä yhdessä lasten kanssa.





-Heidi